sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Onnea uuteen kotiin (taas) Part 1

 

Zeissuli wheii waan vässylit ja zussilit <3>><<8>


Näin korona-aikaan ei juurikaan tule poistuttua kotoa, joten ei siksi tarvitse vaatteitakaan ja näin ollen tulee jälleen tällaista sisustusaiheista päivitystä. Oikeastaan siihen kyllä myös sellainen syy, että sisustuksen osoite ja siinä samalla monet sisusteetkin ovat muuttuneet siinä määrin, että useampikin bloggailu varmaan mennään näissä samoissa merkeissä. Elikkästen siis… hyvät naiset ja herrat ja muu väki ja ihmiset, täältä tulee:!!:


Onnea uuteen kotiin (taas) Part 1:


 

Aloitetaan varovasti näin, että on jotain vanhaa mukana. Monikulttuurinen etnonurkkaus. Siellä on Afrikkaa ja Suomea ja vieläpä osin ripustettuna Älä vihaa -kengännauhoilla. Hillityillä sävyillä toteutettua punavihermädätystä parhaimmillaan! Jotta asiat eivät heti menisi liian monimutkaisiksi, on muiden muassa venäläinen domra ja japanilaisten kansallissoitin, eli Casio, sijoitettu tällä kertaa toisaalle. ”Keep it simple”, sanoi jo Aurinkokuningas aikoinaan.


Jos olisi jonkinlainen superkatse, niin tuosta huomaisi, että ikkunan takana on parveke. Tästäpä huomaa paremmin, siellä se on. Jos on rohkea ja jatkaa eteenpäin, löytää parvekkeelta tämän parvekkeen ylpeyden eli kahdeksanjalkaisen kelkkapöydän. Toisaalta kelkka, toisaalta pöytä, monikäyttöinen ja upea huonekalu/kulkuväline ja uniikkia käsityötä design by ihquli asuinkumppani. Also featuring Hieno Jakkara.

Tässä sivistyskodissa suositaan monipuolisesti niin taiteita kuin tieteitäkin ja siksi on erityisen mukavaa, että makuuhuoneessa oli jo esiasennettu upea doppler-aiheinen lampunvarjostin. Tällainen tiedeaihe johtanee parhaimmillaan upeisiin uniseikkailuihin, mutta toimii myös varsinaisessa toimessaan oivallisesti, kuten tästä toisesta kuvasta voitte huomata.

Laitetaanpa loppuun vielä kunnon huumoripläys piristämään näitä synkkiä aikoja. Muistatte varmaan lapsuudesta hulvattoman hauskan lorun Jussi-pussi puita nussi? No meilläpä onkin täällä zanussi!! Eh nimittäin!!!! 

 

Entäs pidetäänkö teillä mattoja lattioilla? Meillä pysyvät pitämättäkin, kuten tästä kuvasta näkyy. Tai jos ei näy, niin onhan se nyt ilmiselvää, etten voi samaan aikaan ottaa kuvaa ja pidellä mattoja, koska sponsorisetä ei ole vieläkään lähettänyt esim. jalustaa kameralle, eli vink vink vaan.


Eipä sitten muuta, kuin onnea teidänkin koteihinne ja bloggailemisiin!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti