sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Villasukat jalkaan, alkoi matka tai ei, eli sinne, tänne tai takaisin astioille tai sukkatelineille


Villatilallaa vaan kaikki vilperit ja -mieliset <3<38>2> 93

Ei ole enää kesää jäljellä, vaikka kauniita päiviä on kyllä ollut kosolti, eli siis on syksy ja pakkastakin jo yöllä tainnut mittari näyttää. Tämä vahvistaa äsken Inter netistä lukemaani asiaa, eli sitä, että on villasukka-aika. Itsehän olen surffannut aallon edellä koko edellisenkin kesän, eli käyttänyt villasukkia ympäri vuoden, mutta ollut myös sikäli edelläkävijä, että sain kahdet uudet villikset ihan tuossa vast’ikään. 


Sukkien filosofisista, yhteiskunnallisista ja metafyysisistä ominaisuuksista olen kirjoitellut aiemminkin, joten säästän teidät tällä kertaa saarnoilta ja yritän käyttää säilöntäaineena etikan sijaan sokeria ja muuten pysyä estetiikan puolella. Tai ehkä vain katsotaan näitä kuvia nyt tähän väliin.


Jos haluaa ratsastaa muodin aallonharjalla ja esitellä kauniita nilkkojaan, kuten nuorisolaiset tekevät, mutta samalla tuntee palelua varpaissaan, ei silti hätää. Ota yhteyttä paikalliseen mummoon tai muuhun villasukkadiileriin ja pyydä häntä kutomaan tällaiset nilkkapituiset villarit. Varpaat pysyvät lämpiminä, mutta viileä tuuli hyväilee akillesjänteitä. Huomatkaa myös retrohtavat miesten legginsit. Näitä olen säästänyt jostain 90-luvulta, koska harvoin menevät pois muodista ja jos niin joskus tapahtuukin, tekevät nopean paluun. Uskolliset lukijat varmaan muistavatkin, että minulla on myös siniset samanlaiset. 


Mutta miksi haluaisi kulkea muodin kärkikahinoissa tai jopa parhaiden loppukiripaikkojen takana, kun voi ottaa reilun irtioton ja liittyä eturintamaan! Nilkkojen vilkuttelu on pian passee ja nouseva trendi onkin vetää sukat reilusti puolisääreen tai vaikka ylemmäskin, jos vaan vartta riittää. Sukassa siis. Ja kuten muistatte, on syksy ja syksy on ruskan eli värien sinfonian aikaa, eli ei pukeutumisessakaan kannata vaipua synkkyyteen, vaan laittaa rohkeasti mukavia värejä päälle. Kuvasta ei välttämättä erota kovin hyvin, mutta nämä villandeerokset ovat oikeastaan violetit.


Loppuun vielä tällainen mukava ja käytännöllinen (ja toki myös tyylikäs) vinkki leppoisaan kotoiluun tai ihan vaan lorvimiseen ja sohvalla makoluun: tuplavilivilleroiset! Ei pitäisi palella varpaita!


Ja ihan vielä lopun loppuun tällainen traileri tai teaseri, eli pieni vihje tulevasta. Ostin nimittäin myös parit uudet ei-villasukat, eli normikset. Niistä lisää ensi kerralla, eli toivottavasti pian.


PS: Ihan omilla rahoilla ostin, eli jos Veijo Lidl tunnistaa tuotteensa ja haluaa jo etukäteen solmia jotain sponssidiiliä, niin jostain täältä varmaan löytyy yhteystiedot, joiden kautta olla yhteydessä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti