lauantai 20. huhtikuuta 2019

Vappu tai Pääsiäinen

Vappulipuli




peijaa vaan pirtsakat pulivarit ja muut lukijat <<33 (SYDÄM)

Vappu tulee ihan pian ja tällä kertaa ajattelin olla ajoissa ja kertoa teille vappupukeutumisesta jo näin Pääsiäisenä. Pääsiäisen aikaan on hyvä muistella Conania, joka naulattiin puuhun, mutta kesti sen reippaasti ja rupesi kuninkaaksikin sitten myöhemmin. Vappuna sitten on aika pistä punaliput liehumaan ja marssia paremman maailman puolesta, mutta kyllä te varmaan nämä hommat osaatte ja tiedätte, että mitäpä tässä enempää jorisemaan, vai onko se horisemista, kun nimittäin punaisesta jo päästään aiheeseen, eli ystäväni muusikkotoverini Akun hienoihin punaisiin saappaisiin. Saappaathan ovat hyvä valinta VappUUN, KOSka silloinhan sää voi olla ihan mitä vaan melkein ja saappaissa eivät sukat helpostikaan kastu, eli mene liian syviin vesiin ja sopivalla sukkavalinnalla voi välttää varpaiden palelemisen ja marssimisesta aiheutuvat hiertymätkin. Eli siis saappaat. Jotkut ihan perus halpikset, joita on tuunannut joku jonkun tuleva tyttöystävä tai jotain, siitä tarinasta ei ihan saanut selkoa.

Vappuhan on työläisten juhla, eli sikäli tällaiset Lidlin työhousut sopivat siihen loistavasti. Halvat ja hyvät. Sikäli sopisivat siis erinomaisesti myös työttömille, mutta ei voi mitään, kun työhousuiksi on tehty. Mielestäni tähän epäkohtaan pitäisi kiinnittää huomiota ja valmistaa hyviä ja edullisia housuja myös työttömille, koska Sipilän mulkku on heitäkin ihan tarpeeksi kurmoottanut. Kuten ehkä huomaatte, tällä kertaa nämä kuvat ovat aika paskoja ja olutkin sinikylkistä halpatavaraa ja vieläpä pieni, eli meno on kuin Maustetytöillä konsanaan ja heitäkään en nyt pääse katsomaan, koska ei ole rahaa, eli niitä sponsoridiilejä saa yhä pistää tännepäin. Nämä viilis-henkselitkin on tähän ihan tuotesijoitettu, että vink* vink* vaan Veijo Viilis.

Ihan meinaa lähteä lapasesta nämä virkerakenteet tässä ja siitä päästäänkin sopivasti päähineisiin. Tai oikeastaan kun tarkemmin katsoo, niin ei välttämättä päästäkään. Eikun ehkä päästään. Siis monihan varmaan luulee tuota toista kuvaa katsoessaan, että olen kasvattanut lämpimikseni hiukset, mutta ei, kyllä se on peruukki eli eräänlainen päähine. Hiusten sijaan olen kasvattanut hauista. Toisessa kuvassa on joku lumipuku tai vastaava, en oikeastaan muista mikä helvetti se on, olin töissä kun kuva otettiin, mutta huppuhan siinä on ja voihan sellaisenkin päähineeksi ymmärtää. Hieno asu kuitenkin ja Vappuun sopisi hyvin.

Nyt muuten tuli mieleen tuunatuista saappaista, että tuunasin parit housut eri värisiksi tai värittömiksi tai jotain, mutta niistä nyt ei ole kuvia ja toiset pitäisi panna pyykkiin, eli ehkä ensi kerralla sitten.

Kilpisellä on sellainen hitikäs pörinäbiisi, kuin Päänsisäinen itä. Sen myötä hyvää Pääsisäistä ja bloggailemisiin. Älkää menkö enää jäälle, paitsi täällä pohjoisessa voi ihan hyvin mennä, jos tietää paikat. Pilkkikelitkin parhaimmillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti